torstai 26. marraskuuta 2015

Ruumiin ylösnousemus ja vapauttava tuomio

Puhe tuomiosunnuntain jälkeisenä torstaina 26.11.2015 klo 12
Helsingin tuomiokirkossa, Petri Samuel Tikka

Rakkaat ystävät,

Aina kun me kirkkona kokoonnumme yhteen, yhteiseen messuun, niin tunnustamme uskontunnustuksessa kuolleiden ylösnousemuksen ja tulevan maailman elämän, iankaikkisen elämän. Tämä on mielenkiintoista siltä kannalta, että kun lopullisen toivon määränpäänä on usein taivas, ruumiin ylösnousemus jää vähäiselle huomiolle. Ylösnousemus voi näyttää jopa käsittämättömältä asialta, koska on niin kouriintuntuva, epähenkinen ajatus. Suurin riemu voikin olla niin yllättävä, ettei sitä voi tajuta, ikään kuin se ei yltäisi tämän maan päälle. Taivastoivo yhdistettynä ylösnousemukseen viittaa kuitenkin parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Jumala hallitsee ja kaikki tulee olemaan hyvin myös maan päällä niin kuin taivaassa. Juuri tällaiseen myönteiseen näkemykseen päivän evankeliumi kutsuu suuntaamaan katseemme. Pahuus lakkaa olemasta, elämä voittaa tulevassa maailmassa.

Pelkästä taivastoivosta, vailla ihmisten ylösnousemusta, puuttuu kuitenkin jotain, se jää utuiseksi, vain henkiseksi. Oikeudenmukaisuuden toteutuminen maan päällä voi tosin tuntua liian konkreettiselta toivon kohteelta, siinä ovat kovat realiteetit vastassa. Niitä uhmaten virressä veisasimme: ”Uudet taivaat, uuden maan sanassaan Herra luvannut on kerran luoda.” Kaiken nykyisenkin levottomuuden keskellä ja toinen toistamme kärsiessämme maailmanlaajana kirkkona me toivomme loputonta rauhaa ja täyttä yhteyttä maan päälle, elävien ihmisten keskuuteen. Tähän liittyy usko ruumiin ylösnousemukseen. Ylösnousemususko on yhteydessä siihen, että kaikki asiat pannaan maailmassa kohdalleen; ihmisten välinen epäluulo ja armottomuus loppuvat.  

Ihmisen ylösnousemus uudenlaiseen elämään alkaa kuitenkin jo nykyisen, katoavan maailmanajan keskellä. Evankeliumissa (Joh. 5: 22-29) Jeesus sanoo, että häntä, Jumalan Poikaa, kuunteleva on jo siirtynyt elämään, joka kestää. Tällainen pimeyttä uhmaava elämä on uskoa täydelliseen armoon. Toinen toistemme armahtaminen, toistemme arvon näkeminen ilman ehtoja, tämä on vapautta tuomiosta. Kun nykyinen aika päätyy, me astumme kuolemasta esiin siihen toivorikkaaseen elämään, jota olemme Kaikkivaltiaan rakkauteen luottaen eläneet. Mutta yhtä lailla tuomio on viime kädessä armoa sen kokevalle. Se, joka on ollut armoton toista kohtaan, saa kohdata kasvoista kasvoihin lähimmäisensä, johon hän ei ole halunut luoda katsettaan. Lopullinen tuho ei kohdannutkaan sitä, jolle pahaa tehnyt julisti kadotuksen. Juuri tässä, itse ylösnousemuksessa, toinen toistemme uudessa kohtaamisessa, on ainoa tarpeellinen tuomio.

Paavali sanoo Apostolien teoissa: ”ja yhtä lailla kuin nämä tässä minä toivon ja odotan, että Jumala herättää kuolleista niin hurskaat kuin jumalattomat.” (Ap. t. 24: 15) Kuolleiden ylösnousemus on toivorikas asia kaikille. Mikä vahvistaa sen luottamuksen, että kaikki tulee lopulta olemaan hyvin, sinulle ja minulle ja läheisillemme? Se, että Jumala on jo tehnyt ratkaisevan liikkeen. Tuomio on jo julistettu, ainoa ihminen, jolla on tuomiovalta, lausui vapauttavan, pelastavan tuomion ristiltään: ”Se on täytetty!” Häpeä, syyllisyys ja toivottomuus ovat Kristuksen hoitamia asioita. Ne eivät kuulu enää kenenkään muun niskoille, eivät yhdellekään. Jeesus elää, hän on noussut esikoisena kuolleista, vapauttaakseen meidät armottomuuden kierteestä. Hänessä kaikki on jo hyvin.

Viime sunnuntai oli tuomiosunnuntai, ja mitä onkaan tuomio? Armosta elääksemme olemme tänään tässä tuomiokirkossa, jonka tuomio on toisenlainen. ”Tuomio” sanassa ”tuomiokirkko” tulee sanasta, joka tarkoittaa kotia. Jeesuksella on valta johtaa Isän kotiin kaikki. Kun Jeesus tulee kunniassaan ja kuolleet nousevat, toteutuu asiat kohdalleen paneva tuomio. Kiitos tulee kaikumaan jokaisen koskaan eläneen ihmisen suusta. Hänen armonsa ylistys on tulevaisuuden toivomme, joka yltää tähän hetkeen ja aikaan. Herran tuleminen on latinaksi adventus Domini eli adventti.

Siirtyessämme kirkkovuoden lopusta sen alkuun, me muistamme Herraa, joka tuli ja tulee, aina nöyränä: pienenä lapsena aasin ja härän syöttökaukalossa, aasinvarsalla ratsastavana miehenä, yhtä lailla kuin lähimmäisemme pimeässä tai kirkkaassa katseessa ja tulevan maailman juhlien palvelevana isäntänä. Eläkäämme mekin ihmisiksi, niin kuin Jumala, joka tuli ihmiseksi, muistaaen, että alkava adventti on pieni paastonaika. Paastotkaamme, rukoilkaamme, antakaamme almuja, kotonamme Jumalan armahtamassa maailmassa. Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen kastettuina tunnustamme syntimme. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti