26.11.2015

Ruumiin ylösnousemus ja vapauttava tuomio

Puhe tuomiosunnuntain jälkeisenä torstaina 26.11.2015 klo 12
Helsingin tuomiokirkossa, Petri Samuel Tikka

Rakkaat ystävät,

Aina kun me kirkkona kokoonnumme yhteen, yhteiseen messuun, niin tunnustamme uskontunnustuksessa kuolleiden ylösnousemuksen ja tulevan maailman elämän, iankaikkisen elämän. Tämä on mielenkiintoista siltä kannalta, että kun lopullisen toivon määränpäänä on usein taivas, ruumiin ylösnousemus jää vähäiselle huomiolle. Ylösnousemus voi näyttää jopa käsittämättömältä asialta, koska on niin kouriintuntuva, epähenkinen ajatus. Suurin riemu voikin olla niin yllättävä, ettei sitä voi tajuta, ikään kuin se ei yltäisi tämän maan päälle. Taivastoivo yhdistettynä ylösnousemukseen viittaa kuitenkin parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Jumala hallitsee ja kaikki tulee olemaan hyvin myös maan päällä niin kuin taivaassa. Juuri tällaiseen myönteiseen näkemykseen päivän evankeliumi kutsuu suuntaamaan katseemme. Pahuus lakkaa olemasta, elämä voittaa tulevassa maailmassa.

Pelkästä taivastoivosta, vailla ihmisten ylösnousemusta, puuttuu kuitenkin jotain, se jää utuiseksi, vain henkiseksi. Oikeudenmukaisuuden toteutuminen maan päällä voi tosin tuntua liian konkreettiselta toivon kohteelta, siinä ovat kovat realiteetit vastassa. Niitä uhmaten virressä veisasimme: ”Uudet taivaat, uuden maan sanassaan Herra luvannut on kerran luoda.” Kaiken nykyisenkin levottomuuden keskellä ja toinen toistamme kärsiessämme maailmanlaajana kirkkona me toivomme loputonta rauhaa ja täyttä yhteyttä maan päälle, elävien ihmisten keskuuteen. Tähän liittyy usko ruumiin ylösnousemukseen. Ylösnousemususko on yhteydessä siihen, että kaikki asiat pannaan maailmassa kohdalleen; ihmisten välinen epäluulo ja armottomuus loppuvat.  

Ihmisen ylösnousemus uudenlaiseen elämään alkaa kuitenkin jo nykyisen, katoavan maailmanajan keskellä. Evankeliumissa (Joh. 5: 22-29) Jeesus sanoo, että häntä, Jumalan Poikaa, kuunteleva on jo siirtynyt elämään, joka kestää. Tällainen pimeyttä uhmaava elämä on uskoa täydelliseen armoon. Toinen toistemme armahtaminen, toistemme arvon näkeminen ilman ehtoja, tämä on vapautta tuomiosta. Kun nykyinen aika päätyy, me astumme kuolemasta esiin siihen toivorikkaaseen elämään, jota olemme Kaikkivaltiaan rakkauteen luottaen eläneet. Mutta yhtä lailla tuomio on viime kädessä armoa sen kokevalle. Se, joka on ollut armoton toista kohtaan, saa kohdata kasvoista kasvoihin lähimmäisensä, johon hän ei ole halunut luoda katsettaan. Lopullinen tuho ei kohdannutkaan sitä, jolle pahaa tehnyt julisti kadotuksen. Juuri tässä, itse ylösnousemuksessa, toinen toistemme uudessa kohtaamisessa, on ainoa tarpeellinen tuomio.

Paavali sanoo Apostolien teoissa: ”ja yhtä lailla kuin nämä tässä minä toivon ja odotan, että Jumala herättää kuolleista niin hurskaat kuin jumalattomat.” (Ap. t. 24: 15) Kuolleiden ylösnousemus on toivorikas asia kaikille. Mikä vahvistaa sen luottamuksen, että kaikki tulee lopulta olemaan hyvin, sinulle ja minulle ja läheisillemme? Se, että Jumala on jo tehnyt ratkaisevan liikkeen. Tuomio on jo julistettu, ainoa ihminen, jolla on tuomiovalta, lausui vapauttavan, pelastavan tuomion ristiltään: ”Se on täytetty!” Häpeä, syyllisyys ja toivottomuus ovat Kristuksen hoitamia asioita. Ne eivät kuulu enää kenenkään muun niskoille, eivät yhdellekään. Jeesus elää, hän on noussut esikoisena kuolleista, vapauttaakseen meidät armottomuuden kierteestä. Hänessä kaikki on jo hyvin.

Viime sunnuntai oli tuomiosunnuntai, ja mitä onkaan tuomio? Armosta elääksemme olemme tänään tässä tuomiokirkossa, jonka tuomio on toisenlainen. ”Tuomio” sanassa ”tuomiokirkko” tulee sanasta, joka tarkoittaa kotia. Jeesuksella on valta johtaa Isän kotiin kaikki. Kun Jeesus tulee kunniassaan ja kuolleet nousevat, toteutuu asiat kohdalleen paneva tuomio. Kiitos tulee kaikumaan jokaisen koskaan eläneen ihmisen suusta. Hänen armonsa ylistys on tulevaisuuden toivomme, joka yltää tähän hetkeen ja aikaan. Herran tuleminen on latinaksi adventus Domini eli adventti.

Siirtyessämme kirkkovuoden lopusta sen alkuun, me muistamme Herraa, joka tuli ja tulee, aina nöyränä: pienenä lapsena aasin ja härän syöttökaukalossa, aasinvarsalla ratsastavana miehenä, yhtä lailla kuin lähimmäisemme pimeässä tai kirkkaassa katseessa ja tulevan maailman juhlien palvelevana isäntänä. Eläkäämme mekin ihmisiksi, niin kuin Jumala, joka tuli ihmiseksi, muistaaen, että alkava adventti on pieni paastonaika. Paastotkaamme, rukoilkaamme, antakaamme almuja, kotonamme Jumalan armahtamassa maailmassa. Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen kastettuina tunnustamme syntimme. 


21.11.2015

Tuomiosunnuntain aatto

Puhe ekumeenisessa vesperissä Kallion kirkossa Lauantaina 21.11.2015 tuomiosunnuntain aattona Petri Samuel Tikka
Jeesus, Marian Poika, on sovinnon ja toivon tuoja, hän tuo sovinnon tähän hetkeen ja koko tulevaisuuteen. Tänään on Kristuksen kuninkuuden sunnuntain aatto. Täällä Suomen ja Ruotsin luterilaisissa kirkoissa päivää kutsutaan myös tuomiosunnuntaiksi. Katolisessa kirkossa päivällä on pitkä nimi: Herramme Jeesuksen Kristuksen, maailmankaikkeuden kuninkaan juhla. Saksan luterilaisessa kirkossa pyhän nimi on taas ikuisuuden sunnuntai. Joka tapauksessa päivä viittaa toivoon ja tulevaisuuteen. Kirkossa vuorokausi alkaa edellisenä iltana kuudelta. Kirkkovuoden viimeinen viikko siis alkaa. Ajankohdan sanoma liittyy Kristuksen toiseen tulemukseen, kun hän ilmestyy tuomarina asettamaan asiat kohdalleen. Kuninkaana Jeesus hallitsee kaikkia koskaan eläneitä ihmisiä ja koko maailmankaikkeutta, myös näkymätöntä luomakuntaa, hyviä ja pahoja voimavaltoja, lopullisesti ja ikuisesti.

Hallitsemiseen ja kuninkuuteen, tuomioon ja tuomariin liittyy usein negatiivisia mielikuvia. Pelkäämme itse joutuvamme tuomituiksi tai menettävämme itsemääräämisoikeutemme, jos meitä hallitaan. Toisaalta tuomitsemme liian innoissamme toinen toisiamme, emmekä anna toisillemme vapautta olla mitä olemme. Tällaisessa jännitteessä oikeudenmukaisuuden kaipuu ei toteudu, jos paha vain saa palkkaansa. Pitää tapahtua enemmän: ihmisten keskinäiset ristiriidat sovitetaan. Toinen toistemme tuomitseminen loppuu, kun Jumalan ottaa itselleen kuuluvan vallan. Silloin pahuus lakkaa olemasta. Hyvä tuomari on kaikkien pelastaja.

Vaikka toivo näyttää nykyisenkin maailmanaikamme realiteettien valossa kaukaiselta asialta, se on kuitenkin täysin tässä hetkessä läsnä. Sovinto on jo luotu, ja siinä me elämme. Ortodoksisessa Johannes Krysostomoksen liturgiassa todetaan ehtoollisen asetussanojen jälkeen: ”Muistaen siis tätä pelastavaista käskyä ja kaikkea meidän tähtemme tapahtunutta – ristiä, hautaa, ylösnousemista kolmantena päivänä, taivaaseen menemistä, oikealla puolella istumista, toista ja kunniallista tulemista.” Me muistamme tulevaa toivoa, Kristuksen tulemista, toteutuneena asiana.

Jumala on nimittäin jo kerran osoittanut olevansa keskellä kärsimyksiämme. Hän ymmärtää meitä jokaista syvästi inhimillisellä tasolla. Jeesuksen, Marian Pojan, rakkaus on kaikkivaltias. Kaikki tulevat kerran vapaasti yhtymään ylistykseen. Ihmiskuntaa repivät ristiriidat lakkaavat. Kaikki tämä on jo tullut toteen Kristuksen Jeesuksen ristillä, jota kummarramme ja suitsutamme tänään.

Viimeisenä päivänä Jeesus ei tule yksin jumalallisessa loistossaan, vaan hänellä on parvi inhimillisiä todistajia mukanaan. Tietä näyttämässä, osoittamassa Jeesuksen armon lämpöä on hänen äitinsä, Maria. Tänään 21.11. on idän kirkossa jumalansynnyttäjän neitseen Marian temppeliin tuomisen päivä. Päivä juhlistaa perimätietoa siitä, että vanhat Anna ja Joakim toivat kolmivuotiaan, tanssivan pikku-Marian pyhäkköön hoitoon. 
(Tänään onkin juuri sopivaa, että häntä kuvaava patsas on tuotu esillä tähän temppeliin). Marian kanssa me olemme Isän Jumalan huoneessa, sovinnon porteilla, armorikkaan toivon edessä. Kontakissa, veisussa sanotaan: Vapahtajan puhtain temppeli, | kallisarvoinen häämaja, Neitsyt, | Jumalan kunnian pyhitetty aarteisto | tuodaan tänään Herran huoneeseen, | jonne hän vie mukanaan armon Jumalan Hengessä. | Hänelle ylistystä veisaavat Jumalan enkelit. || Hän on taivaallinen maja.

Mitä tarkoittaa neitsyt Marian kunnioittaminen luterilaiselta, ristintyöhön turvaavalta kannalta, ja miten hän liittyy ihmiskunnan tulevaisuuteen? Maria on toivovan sielun esikuva, sillä hän näki henkensä vähyydessä, että hän itse ja koko maailma tarvitsivat Pelastajaa. Edessä olevan ilon tähden Maria oli valmis kohtaamaan oman Poikansa kokeman kärsimyksen, sijaiskärsimyksen, kun hän tuli ristiinnaulittavan Jumalan äidiksi. Mariaa ylistetään autuaaksi ja uskolliseksi (kuten tässä hetkessä Magnificatissa) hänen ihmeellisen uskonsa vuoksi, sillä Pyhän Hengen edeltä käyvä ja loppuun asti saattava armo oli sen voimana. Ehtymätön, asiat kohdalleen paneva armo johtaa meidät ja kaikki lähimmäisemme hyvään lopputulokseen, ylistyksestä rakentuvaan temppeliin. Muistakaamme siis iloiten ristiinnaulitun ja ylösnousseen Herramme Jeesuksen Kristuksen, maailmankaikkeuden kuninkaan toista, kunniallista tulemista, kun hän tuo sovinnon kaikkiin vaikeuksiimme.

Suositut tekstit | The most popular posts