maanantai 29. kesäkuuta 2015

Armollisuus ja armottomuus / Mercifulness and mercilessness

Evankeliumi
Luuk. 13: 1-5
Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: ”Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan - samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan - yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.”
Hallelujasäe:
Jokainen polvi on notkistuva Herran edessä ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa. Room. 14: 11


SAARNA 28.6.2015 Helsingin Vanhassa kirkossa, Petri Samuel Tikka


Kaikella on motiivi. Ihminen tekee, mitä tekee, aina jostakin syystä, kun tarpeeksi syvälle katsotaan. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Perimmiltään ihminen kaipaa nimenomaan Jumalaa. Jumala on pyyteetön rakkaus. Luojamme on itse hyvyys. Hänen luomansa ihminen haluaa hyvää itselleen, lähimmäiselleen ja ympäristölleen. Haluaako luotu hyvää Luojalleen? Rakastaako ihminen Jumalaa yli kaiken?

Ehkäpä rakastaa, mutta ei aina tiedä sitä. Etsiessään syvimmän rakkautensa kohdetta ihminen erehtyy. Hän rupeaakin hakemaan tyydytystä näkyvästä, luodusta. Ihminen alkaa odottaa kaikenlaista hyvää toisilta ihmisiltä. Eikä tämä riitä. Hän ei tyydy vain odottamaan liikoja, vaan ryhtyy jopa vaatimaan kaikkea. Tästä armottomuus saa voimansa.

Armottomuus on kaiken pahan alkujuuri. Se on tuli, joka voimistuu, kun sitä kohentaa. Armoton sielu ei tyydy, vaikka toinen ihminen pyrkii osoittamaan hyvyyttä. Sellaisen mielenlaadun ensimmäinen askel on torjua yhteys. Kun ihminen on armoton, hän hakee tyydytyksen ensisijaisesti omasta oikeassa olemisestaan. Yhteys sen sijaan saa voimansa lähimmäisten hyvien tarkoitusperien etsimisestä. Yhteyttä etsivä joutuu laskeutumaan alas omatekoisesta, tutusta norsunluutornistaan. On helpompi kovettua ja eristäytyä kuin lähteä tälle vaikealla yhteyden matkalle. Sillä vaelluksella ainoana tienviittana on armollisuus.

Päivän psalmissa 13(:16) lauletaan: ”Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi.” Elämä on armon polulla kulkemista, iloista ja vapaata oppimista. Kolmiyhteinen Jumala on ehdottoman hyvä eikä yhtään armoton. Hän tekee kaikesta hyvää ja parempaa. Jumala ei ole taipumattomassa hyvyydessään meitä kohtaan ankara. Sellainen on Saatana, henki, jolla ei ole parempaa tekemistä kuin pimittää rakkautta. Tosiasiassa kaikki, mitä elämässä tapahtuu, myös koettelemukset, ovat rakennusainetta hyvää päämäärää varten. Meitä ollaan tekemässä eheiksi.

Irenaeus, joka oli Lyonin piispa toisella vuosisadalla ja jonka marttyyrikuoleman päivä tänään on, kirjoitti näin: ”On tarpeen seurata ainoaa luotettavaa ja totuudellista Opettajaa, Jumalan Sanaa, Jeesusta Kristusta, Herraamme. Mittaamattomassa rakkaudessaan hän tuli sellaiseksi kuin me olemme, tehdäkseen meidät siksi, mitä hän itse on.” Mitä kirkkoisä Irenaeus tarkoittaa puhuessaan siitä, mitä Herra itse on..? Herra on armo ja rakkaus. Kaikkien ihmisten elämä on lopulta sitä, että meitä, tyhjästä luotuja, tehdään rakkaudeksi ja armoksi. Siihen lunastustyö tähtää.

Armollisen tien kulkija kohtaa monia vastustajia. Ensimmäisenä niitä kohtasi ristin mies, Vapahtajamme Jeesus. Päivän evankeliumissa jotkut, sopivasti itsensä nimettömiksi jättävät henkilöt, kertovat galilealaisia, jotka kohtasivat häpeällisen kuoleman. Galilea oli syrjäseutu Israelin perukoilla. Sieltä tuli paljon kapinoitsijoita Rooman valtaa vastaan. Jerusalemin temppelialueella häiriköinti oli pyhäinhäväistys. Jeesus oli myös galilealainen – nimettömät miehet antavat ymmärtää, että Jeesuksen tie päättyisi yhtä onnettomasti. Jeesusta varoitettiin tiensä päästä, hänen olisi tehtävä parannus liian armollisesta ajattelutavastaan.

Vapahtajamme Jeesus kääntää asiat päälaelleen – hän varoittaa tuhosta niitä, jotka vaativat täydellisyyttä. Kristuksen käskemä kääntyminen tarkoittaa armottoman mielenlaadun heittämistä roskakoriin. Kukaan ei ole sen parempi eikä huonompi ihminen, vaikka kyse olisi minkälaisista rikollisista tahansa, jopa galilealaisista tai vieläkin pahemmista terroristeista Tunisiassa, Kuwaitissa tai Lyonin lähellä. Kaikki joutuvat koettelemuksiin, sisäiseen tuskaan tai ulkonaisiin onnettomuuksiin, elämänsä aikana. Me emme voi poistaa ahdinkojamme ylimielisyydellä, eikä meillä ole lupaa ulkoistaa pahuutta. Jokaisella on oma ristinsä.

Armoton mielenlaatu ei tule pääsemään taivasten valtakuntaan. Sen olemassaolo tullaan poistamaan. On helpompi olla menemättä puhdistavan tulen läpi. Ainoa hyvä tie maan päällä on luottaa joka päivä Jumalan armoon, kasvaa siinä, muistaa pyhää kastetta. Miksi lisäisimme kanssaihmistemme tuskaa pienelläkään ymmärtämättömyydellä? Jo Vanhan testamentin apokryfikirjojen opettaja Jeesus, Sirakin poika, sanoi: ”Ajattele loppuasi ja lakkaa kantamasta kaunaa, muista, että kuolet ja katoat, ja elä käskyjen mukaan.”

Ihmisten armottomuus ei ole minkäänlainen este kaikkivaltiaan Jumalan armollisuudelle. Niin kuin päivän hallelujasäe Paavalin roomalaiskirjeestä kuului: ”Jokainen polvi on notkistuva Herran edessä ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa.” Se on yhteinen toivomme, lähetyskäskyn toteuduttua ja viimein tulevassa maailmassa. Kaikkein kieroimmillakin teoillamme ja epätoivoisimmilla ajatuksillamme on jokin motiivi. Kaikki pyrimme valittaen kohti Jumalaa. Hän on meidän syvin toivomme ja unelmamme. Hän oli tuntematon lapsi neitsyen kohdussa. Hän oli elämä kuolleena ristillä. Hän on anteeksianto. Pyhä Henki kuuluttaa avoimesti toreilla ja foorumeilla: ”Sinut on julistettu syyttömäksi, vapaaksi ja täydelliseksi!” Ja julistuksen on allekirjoittanut itse Isä, Jumala.


SERMON by Rev. Petri Samuel Tikka, Helsinki Old Church, 28th June 2015
There is a motive to everything. A human being always does what he does for some reason, if you look into things deep enough. Humanity has been created in the image of God. Deep down inside the human being craves precisely for God.
God is unselfish love. He is goodness Himself. The human being He created wills good for himself, for his neighbor and to his environment. Does the creature want good for his Creator? Does the human being love God above all?

Maybe he does, but does not always know it. Searching for the object of his deepest love, the human being starts to err. He looks for satisfaction in that which is seen, other creatures. The human being begins to wait for all kinds of good things from other people. And this is not enough. He is not satisfied with expecting too much, but decides to demand everything. From this, mercilessness gains its power. 

Mercilessness is the root of all evil. It is a fire that is strengthened by improving it. A merciless soul will not be satisfied even if another human being strives to show forth goodness. With a mindset like that, his first step is to cut off communion. When somebody is merciless, he will seek satisfaction primarily from being the one who is right. Contrary to this, close communion gains its power from seeking the good intentions of others. A person who is looking for communication has to step down from his self-made, all-too-familiar ivory tower. It is easier to harden and isolate oneself than to go forth on this difficult journey of seeking contact. On this trek, the only guidepost is mercifulness.

In the Psalm of the day (Psalm 13: 16) it is sung: ”But I trusted in your steadfast love; my heart shall rejoice in your salvation.” Life is walking on the path of grace, a way of joyous and liberated learning. The Triune God is absolutely good and by no means merciless. He makes everything good and even better. God is not harsh towards us in his unbending goodness. Satan is harsh, the spirit who has nothing better to do than conceal the existence of love. In reality, everything that happens in life, also trials, is building material for a good goal. We are being made whole.

Ireaneus, who was a bishop of Lyons in the second century AD and whose day of commemoration and martyrdom is today, wrote like this: ”It is necessary to follow the only trustworthy and truthful Teacher, the Logos of God, Jesus Christ, our Lord. In his incommensurable love, he has become what we are, in order to make us what he is himself.” What does the church father Irenaeus mean when he talks about who the Lord is himself? The Lord is mercy and love. The life of all human beings is, in the end, all about us, who are created out of nothing, being made love and mercy. That's the aim of redemption. 

The one who will walk on a merciful path will face many opponents. The first one to face them was the man of the cross, our Saviour Jesus. In the Gospel of the day, some people, remaining conveniently nameless, talk about Galileans who had an ignominious death. Galilee was a remote area, in the northern fringes of Israel. Many people who wanted to rebel against the power of Rome came from there. Causing uproar in the Temple area was a sacrilege. Jesus was also a Galilean – the anonymous men let us understand that Jesus' way would end just as ingloriously. Jesus is warned against the end of his road, with the intent that He should repent of His too merciful way of thinking.

Our Saviour Jesus turns things upside down – He warns those who demand perfection of destruction. The repentance commanded by Christ means throwing the merciless mindset to the trash bin. Nobody is in essence better or worse as a human being, even if it's any sort of criminal, even the Galileans or even worse terrorists in Tunisia, Kuwait or near Lyons. All shall face trials, inner pain and outer misfortunes, during their lifetime. We cannot remove our anxieties with arrogance, and we have no permission to externalize evil. Each one of us has his own cross.

The merciless mindset shall not enter the Kingdom of Heaven. Its very existence shall be removed. It is easier to go through purifying fire. The only good road on the earth is relying every day on the mercy of God, growing in it, remembering the Holy Baptism. Why should we add to the pain of our fellow human beings with even the slightest lack of understanding? Already Jesus, the son of Sirach, a teacher in the Old Testament Apocrypha, said: ”Remember the end of your life, and set enmity aside; remember corruption and death, and be true to the commandments.”

The mercilessness of human beings is in no way an impediment to the mercifulness of the almighty God. As we heard in the hallelujah refrain of the day, from the Epistle to the Romans: As I live, says the Lord, every knee shall bow to me, and every tongue shall give praise to God.” That is our common hope, happening after the fulfillment of the Great Commission and at last in the coming age. Even our most crooked deeds and most desperate thoughts have a motive. We all strive towards God with lament. He is our deepest hope and dream. He was an unknown child in the womb of a virgin. He was life Himself, dead on a cross. He is forgiveness. The Holy Spirit announces publicly on markets and forums: ”You have been declared guiltless, free and perfect!” And the proclamation has been signed by the Father Himself, God. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti