torstai 26. helmikuuta 2015

Paastonaikainen puhe

Aamun rukoushetken lukukappale
1. Kor. 10:7–13
Älkää ruvetko palvelemaan epäjumalia niin kuin jotkut heistä. Kirjoituksissa kerrotaan: ”He istuivat syömään ja juomaan, ja sitten he nousivat tanssimaan.” Älkäämme antautuko siveettömyyteen niin kuin jotkut heistä; heitä kuoli yhtenä päivänä kaksikymmentäkolmetuhatta. Meidän ei myöskään tule koetella Herran kärsivällisyyttä, niin kuin jotkut heistä tekivät; he kuolivat käärmeenpuremiin. Älkää liioin nurisko niin kuin jotkut heistä; he saivat surmansa kuolemanenkelin kädestä.
Nämä tapahtumat ovat varoittavia esimerkkejä, ja ne on kerrottu ojennukseksi meille, joiden osana on elää lopun aikoja. Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.



Puhe ke 25.2. Helsingin vanhassa kirkossa, pastori Petri Tikka


Rakkaat ystävät,

Olemme eläneet viikon verran paastoa. Paastonaikana kuljemme kohti pääsiäistä. Matkan tarkoitus on olla iloinen ja kevyt, ja siksi heitetään pois turhia taakkoja. Olkoonpa paasto minkä tahansa asian keventämistä, kieltäymysmieliala pysyköön kaukana. Paasto menee pieleen, jos luodaan lisää kiellettyjä hedelmiä, lisää mahdollisuuksia kiusaukseen lankeamiseen. Päinvastoin, Kristuksen voittoon keskittyvä paastoaminen on, Paavalin sanoin, Jumalan valmistamaa pääsyä koetuksesta, niin että voimme sen kestää.

Paastonajassa – matkassa kohti pääsiäistä – kulkumme on sitä, että keskitytään iloisiin asioihin, evankeliumiin, toivoon, hyvyyteen, ja keskitytään niihin erityisen vapautuneella voimakkuudella. Jokainen sunnuntai, myös paastonaikana, on ylösnousemuksen juhla, ja paastoaminen keskeytyy silloin. Silloin iloitaan ja julitaan! Paastonajan 40 arkipäivässä jatketaan taas iloista keventämistä, vapautumista. Paastoaminen kuuluu vain arkeen sijoittuen juuri sinne, missä kohtaamme elämänkäänteemme ja niiden erilaiset koetukset.

Paastoaminen on sitä, että luopuu jostain vähemmän välttämättömästä osittain, ja myös sitä, että haluaa hylätä ikävän tottumuksen. Asioiden keventäminen johtaa huolettomuuteen. Paastontie kuljettaa sellaiseen ajatus- ja toimintamalliin, jota Herramme tähdentää vuorisaarnassaan:
"Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' 32 Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. 33 Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt 6: 31-33)

Kun antautuu jostakin ei niin välttämättömästä luopumiseen, silloin muodostaa mieleensä enemmän tilaa vapaudelle, jää enemmän aikaa ja ajatusta rukoukselle, Jumalan valtakunnalle. Yksityistä rukousta auttavat valmiit, yhteiset pohjat, Raamatun luvussa kannattaa seurata kirkkovuoden kulkua. Tekstejä, kuten se, jonka kuulimme, löytyy joka aamuun ja iltaan esimerkiksi kirkon nettisivuilta, kun etsii sanoilla: ”Raamattua viikonpäiville”. Osoitteesta mobiilikirkko.fi taas näkee helposti päivän rukoushetket aina valmiina: laudes, ad sextam, vesper ja kompletorio. Samat hetket ovat myös virsikirjoissa. Messussa kannattaa käydä nyt erityisen usein, kuten tänään teemme.

Paasto on meidän vapautumistamme turhista huolista ja taakoista ja sitä myöten toisten auttamista, armahtavaa avun antamista. Kun me niin helposti sukeudumme hyvyyteen uskomiselta ja sitä myöten sen toteuttamiselta, tarvitsemme ripin suomaa vapautusta. Paastoon kuuluu ripittäytyminen yksityisesti, jotta voi kokea synninpäästön henkilökohtaisuuden, mutta yhtä hyvin yhteinen synnintunnustus saa meidät tuntemaan, että olemme kaikki samalla viivalla, kaikki tasavertaisia armon lapsia. Tunnustakaamme siis syntimme.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Sexagesima-puhe

Helsingin vanhassa kirkossa keskiviikkona 11.2.2015 klo 8
Aamumessussa puhui pastori Petri Tikka

Rakkaat kristityt, sunnuntaina vietettiin kynttilänpäivää; nyt elämme toista viikkoa ennen paastonaikaa, sexagesima-viikkoa. Nousemme kuulemaan evankeliumia.

(Hallelujasäe:) Sanat, jotka Herra on puhunut,
ovat henki ja elämä. (Joh. 6: 63)


Matt. 13: 31–33
Jeesus esitti opetuslapsilleen tällaisen vertauksen: ”Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille.”
    Vielä hän esitti heille vertauksen: ”Taivasten valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.” 

Tämä on pyhä evankeliumi.
Halleluja x 3 (laulettuna)




Kolme vakallista vastaa noin kolmeakymmentäkuutta litraa. Ei ole kyse mistään pikkuleivästä. Leipää riittäisi yli sadalle ihmiselle – epätavallinen tehtävä yhden perheen äidille. Itse yritin kerran leipoa paljon vähemmällä jauhomäärällä ruisleipää käyttäen saamaani taikinajuurta. En syystä tai toisesta onnistunut. Vertauksen leipä onnistuu sen sijaan ilmeisesti ilman sen kummempaa vaivaa, asian ihmeteltävää itsestäänselvyyttä korostaa jutun lyhyys.

Vertauksessa hapate tarkoittaa evankeliumin pelastavaa voimaa. Vapahtajamme ei anna mitään mahdollisuutta siihen, etteikö taikina nousisi. Koko taikina tarkoittaa koko ihmiskuntaa. Nainen on äiti Kirkko. Omat taikinajuuremme voivat olle viallisia ja taikina jäädä kohoamatta – mutta evankeliumin hapate ei ole koskaan tehoton. Pienestä alusta se leviää omalla painollaan ja muuttaa koko ihmiskunnan. Kaikki uskovat evankeliumiin, kaikki pelastuvat Kristuksen työn tähden.

Kun äiti Kirkko hoitaa hommansa ja käyttää väärentämätöntä, toivontäyteistä hapatetta, asia on yksinkertaisempaa kuin leivän leipominen. Herramme ei suvaitse antaa meille pientäkään lupaa masentua evankeliumin asialla. Tiedän monien kuvittelevan, että Suomen kirkon tilanne huononee, kun ihmisiä eroaa kirkosta vaikka mitä tekisi. Tällainen mielensisäinen toitottaminen on fatalismia eli kohtalouskoa. Ateistit saavat pelotella kirkon jäseniä huonoilla tilastoilla, mutta kristityn pitää heittää tilastot roskakoriin. Kristitty ei ole ihminen, joka pelkästään uskoo Kristuksen olemassaoloon, vaan myös panee toivonsa häneen. Tuonelat portit eivät Kristuksen mukaan voita kieltäjä-Pietarin kirkkoa. Tuho ei kohtaa Suomen luterilaista paikalliskirkkoakaan, vaikka vähättelemme omaa identiteettiämme kirkkona, joka julistaa yksin Kristusta ja yksin armoa, yksin uskoa.

Edessä olevan paastonajan läpi me kuljemme täyteen pääsiäisen voittoon, joka ei jää vaille hedelmää. ”Herran sana turhana ei palaa lähtöpaikkaansa, vaan aina sadon antaa.” Virteen on uskominen. Pitäkäämme elämässämme ja arjessamme esillä täyttä evankeliumia, täyttä, toivorikasta iloa. Yhteys ihmisten välillä löytyy. Seurakunta kasvaa. Ei tule lättänää kakkua. Tunnustakaamme syntimme.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Tuleva dokumentti /// A documentary you shall soon see

Suomen televisioon on tarjottu ja kansainväliseen levitykseen aiotaan saada dokumenttielokuva, jonka nimi on "Eru Ilúvatar: Kristinusko ja Tolkien". Minä olen siinä puhuvana päänä, Riitta Jalonen on ohjaaja. Tällä hetkellä filmi on pitkällä leikkausvaiheessa, ja äänimaailma lisätään kohta. Olen erittäin tyytyväinen dokkarin luonteeseen, tunnelma ja sanoma kohtaavat.

Tässä on linkki aiheeseen liittyvään graduuni.

///
In the near future you will see a documentary film on Christianity and Tolkien. I am the guide to the subject, Mrs. Riitta Jalonen is the director. Evocative imagery by the Tolkien artist Jef Murray is included in the film. The movie is in the last stages of editing, and the sound editing shall soon commence. The film is coming together in a way that pleases me highly, the atmosphere and the message support each other.