Helluntaikeskiviikon puhe

Aamun lukukappale (1. Kor. 12:12–13, 20–31)

Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

Jäseniä on kuitenkin monta, kun taas ruumis on yksi.

Ei silmä voi sanoa kädelle: ”Minä en tarvitse sinua”, eikä liioin pää jaloille: ”Minä en tarvitse teitä.” Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä. Me verhoamme erityisen arvokkaasti ne ruumiinosat, joita emme pidä kovinkaan arvokkaina, ja peitämme erityisen säädyllisesti ne, joita häpeämme. Säädylliset ruumiinosat eivät tällaista verhoa tarvitse. Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille suuremman kunnian, jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.

Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta?

Mutta tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia armolahjoja! Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi.
------

Puhe

Elämme helluntaiviikkoa. Helluntaikeskiviikon lukukappale puhuu hyvin keskeisistä asioista. Se paljastaa asioita, jotka rakentavat olemassaoloa. Ensinnäkin: seurakunta on Kristuksen ruumis. Toiseksi: jokaisella on oma armolahjansa Kristuksen ruumiissa. Kolmanneksi jää kysymys suurimmasta armolahjasta, siitä armolahjasta, joka on yhdistänyt meidät yhdeksi ruumiiksi eli kirkoksi.


Sana tuli lihaksi, eikä hän ole muuttunut henkiolennoksi. Jumalan lihaksi tulolla ei olisi kuitenkaan mitään annettavaa meille, jos hän olisi jäänyt käppäilemään vain tiettyyn aikaan ja paikkaan. Tämä ajatus mielessään Kristus poistui näkyvistä eräänä helatorstaina. Ensisijainen tarkoitus ei ollut jättää näkyvää maailmaa orvoksi tai ontoksi. Kristus, lihaksi tullut rakkaus, haluaa edelleen tulla lihaksi pelkästään rakkautena. Koska hän on jo itsessään totaalisesti rakkaus, kuten risti ja ylösnousemus osoittivat, täytyy hänen tulla nyt lihaksi myös jossakin muussa. Jäljelle jäävä vaihtoehto olemme me: rakkausvajaat, ailahtelevaiset Jumalan luodut.

Jumala on antanut Poikansa kautta virrata meihin todellisuuden, elämän ja voiman. Jokainen ruuminjäsen palvelee toista. Meidän ruumiillisuutemme, meidän todellinen olemuksemme tulee esille vain yhteydessä toisiimme. Kristuksen ruumis on kokonaisuus, seurakunta. Ruumista palvelvat monenlaiset virat ja tehtävät, pastorit, kanttorit, ehtoollisavustajat ja niin edespäin, mutta on pari armolahjaa, jotka palvelevat ruumiin rakentumista perustavanlaatuisen laajasti. Paavali mainitsee kaksi armolahjaa, joista hän ei sano, ettei niitä olisi kaikilla. Ilmeisesti siis kaikille kirkon jäsenille kuuluvat nämä kaksi: kyky auttaa muita ja kyky toimia johtajana. Johtajana toimiminen on ymmärrettävissä ylipäätänsä ohjaamisena ja neuvomisena. Toisten auttamisen voi taas käsittää myös huolehtimisena, jopa toisen huostaan tai hoitoonsa ottamisena. 


Näistä kahdesta armolahjasta, eli ohjaamisesta ja auttamisesta, muodostuu kaikkien kutsumusten sisältö: ammattia harjoittavan, lähimmäisenä toimivan, eläkeläisen tai opiskelijian kutsumukset ja niin edelleen. Sinut ja minut on kutsuttu tänään ohjaamaan lähimmäisiä hyvään, Isän Jumalan haltuun, rohkaisevalla sanalla ja esimerkillä. Meidät on kutsuttu auttaen huolehtimaan toisistamme hoitamalla tehtävämme iloisin mielin. Kaiken toiminnan johtotähti, perimmäinen armolahja on yksi: rakkaus. Rakkaus ei ole se, vaan hän, hän, joka on yhdistänyt meidät. Pyhä Henki on Rakkaus, hän, jonka Kristus vuodatti ruumiinsa rakentamiseksi helluntaina. Meitä kutsutaan kirkoksi, sanalla, joka juontaa juurensa merkitykseen ”Herran oma”. Kristukselle, omalle Herrallemme, jonka jäseniä olemme, tunnustamme nyt vajavaisuutemme. Meihin virtaa hänen rakkautensa.