torstai 29. toukokuuta 2014

Kaikkien aikojen Jeesus

Evankeliumi (Joh. 17: 24-26)
Jeesus rukoili ja sanoi:
”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

Tämä on pyhä evankeliumi.


KAIKKIEN AIKOJEN JEESUS saarna helatorstaina 29.5.2014 Helsingin Vanhassa kirkossa

Rakkaat ystävät,

Tulevaisuus, menneisyys ja nykyisyys eivät aina kohtaa. Usein sitä, mikä on menneisyydessä kipeää, ei siedä yhdistää tämän hetken todellisuuksiin. Mennyt uhkaa jäädä merkityksettömäksi, asiaksi, joka ei voi muuta kuin hajottaa elettävää elämää. Mutta entäs jos menneeseen kipeyteen ei tarvitsekaan tuoda keinotekoista lievitystä? Entä jos ei tarvitse turtua persoonan eheyttä hajottavaan unohdukseen? Ei huomisen huolienkaan edessä tarvitse odottaa vain niiden tyhjiin raukeamista. On aihetta odottaa tulevaisuudelta enemmän: huolien murskaantumista. Nykyhetkessä on olemassa sellainen voima, joka vaikuttaa tulevassa koko elinvoimallaan. Kaikista elämämme päivistä muodostuu ehyt kokonaisuus. Sillä:


”Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs
täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.”
(Ef. 4: 10)

Näin kuuluu ylistyshuuto efesolaiskirjeestä, viesti, joka luo kokonaisuuden.
Se paikka, missä Jeesus on, se paikka, minne hän helatorstaina nousi, on rajaavien aikojen yllä. Siellä menneisyyden haavat näyttävät voimaa tuovan merkityksensä. Siellä tulevaisuus kulkee uusia ilon polkuja. Siellä nykyhetkeä ei lannista huoli eikä synti. Se paikka on täällä, se on nyt. Tämä ehyt paikka on elävä ihminen ja elävä Jumala, itse Kristus. Hän on mies, jonka ihmiset haavoittivat ja ristiinnaulitsivat ja joka nousi heidän tähtensä, meidän tähtemme, kuolleista.

Täyttääkseen kaikkeuden eli kaikki ajat ja paikat parantavalla läsnäolollaan Ihmisen Poika nousi helatorstaina taivaaseen. Taivas on se todellisuus, mihin Jeesus meni täytenä Jumalana ja täytenä ihmisenä. Sitä myöten me, hänen ihmisveljensä ja -sisarensa, menimme taivaaseen hänen kanssaan. Todellinen taivas on kaikkia taivaita ylempänä, taivas tarkoittaa täysin rajoittamatonta ja kaikkivaltiaan rakkauden täyttämää valtakuntaa. Mutta miten me syntiset muka taivaassa olemme? Taivaasta me olemmekin kaukana, jos katsomme omia yrityksiämme, emmekä yksin
Kristuksen rakkautta, hänen rukoustaan ennen ristin tielle lähtöä: ”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen.”


Kristus Jeesus on yhdistänyt tulevaisuuden, menneisyyden ja nykyisyyden. Tuonelan tylsyyden kukistanutta Herraa eivät sido paikan eivätkä ajan rajat. Jeesus elää ja hallitsee. Tällaisen toivon on helatorstai antanut meille: ihmisen osan ottava Jumala on läsnä. Se täysi toivo, josta me kristityt elämme ja jota elämällämme julistamme, se toivo on elinvoimainen, raikas, kirkas ja pelastava. Kristus on lähettänyt meidät ihmiskunnan kaitsijoiksi tähän täyteen toivoon. Yksin Herramme kautta toivo toteutuu ihmiskunnan keskellä. Hän tuo tulevaisuuden kaikkiin hetkiin. Sillä ristillään ja ylösnousemuksellaan – pääsiäisellä - Herramme Kristus voitti kaikki ihmistä rajaavat pahuuden vallat.


Helatorstai on verrattoman suuri, sananmukaisesti pyhä päivä. Tämän pyhän viesti on se, että Jeesus Kristus - koko ihmiskunnan parantaja ja pelastaja - on läsnä kaikessa. Hän on läsnä kaikissa ajoissa, joka hetkessä.
Jos jouluna Jumala tuli alas, helatorstaina hän palasi ylös. Mutta ei samanlaisena – vaan Kristuksessa ihmisenä. Kun 25.12. vuonna 1 eKr Jumala astui ajan rajoihin, helatorstaina 33 vuotta myöhemmin ihminen nostettiin pois rajatuista ajoista. Jumal-ihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa meidät pienet ihmiset on kutsuttu tulevaisuuden kuninkaiksi ja menneisyyden ymmärtäjiksi. Nykyhetkikään ei huku hajanaisuuteen eikä haihdu huoliin. 

Menneessä, juuri sen kivussa ja hajanaisuudessa, siinä on jo ollut läsnä toivo, onkin jo ollut läsnä helatorstain Herra. Sellaista on kunkin meidän elämämme, kristityn elämä, joka on löytänyt toivon epätoivosta, on tullut Jumalan kohtaamaksi pimeydessä. Myös valitun kansan historia oli elämää Kristuksessa Jeesuksessa. Kansojen epätoivon keskellä Jesaja näki Messiaan, Herran kärsivän palvelijan. Kansansa hylkäämä, tulisydäminen Mooses näki palavan pensaan, näki liekin kuolemassa, ja kohtasi elävän toivon. Jaakob, epätoivoinen petturi, paini muuatta miestä vastaan pimeällä rajajoella, ja sai siunauksen häneltä. Abraham ja Saara saivat vieraakseen kolme miestä, ja Saaran pilkallisen naurun jälkeen Jumala takasi heidän tulevaisuutensa. Ja ennen tätä kaikkea esivanhempamme Aadam ja Eeva olivat alasti, perisynnin häpäisemät. Jumala käveli puutarhan viileydessä, antoi lupauksen, puki heidät.

Ristillä Herramme oli alasti, häpäisty, vaatteenaan vain perisynti, sidottuna menneisyyden voimiin. Tuonelassa hän toi tuhon keskelle elävän läsnäolonsa. Nousemalla ruumiineen sieluineen kuolleista hän teki tulevaisuudesta totta jo nyt. Kaiken huipentumasta kertoo kuulemamme Vanhan testamentin lukukappale Danielin kirjasta. Se on profetia siitä, kuinka Messias tulisi asettumaan valtaistuimelleen. Sen mukaan Ihmisen Poika tultaisiin saattamaan Ikiaikaisen eteen. Siitä, mitä tämä meille merkitsee, kertoo itse Ihmisen Poika rukoillessaan Ikiaikaiselle Isälleen: ”Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista.”

Ei ole niin synkeää pimeyttä, ei ole niin häikäilemätöntä petosta, etteikö niitä olisi läpi kokenut ja murskannut ihminen Jeesus Kristus, ristin Herra ja maailman Lunastaja. Hänen voittonsa on niin suuri, hänen inhimillinen rakkautensa niin rajat rikkova, että aika, tuo luoduista voimista kovin ja pysäyttämättömin, pehmenee, suorastaan sulaa ja alkaa kulkea vastapäivää hänen edessään. Tätä logiikkaa ei ymmärrä saatana eikä vain rajoitukset tunteva, langennut ihmisjärki. Siksi Herra sanoo:
”Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut.”

Jeesus, ihmisen osan ottava Jumala, ei ole enää kätkeytynyt vain yhteen aikaan ja paikkaan. Nyt hänen inhimillinen rakkautensa on kaikkien ihmisten omaisuutta. Minulle ovat joskus rippikoululaiset väittäneet, että uskoisivat Jumalaan jos hän näyttäytyisi heille. Mutta jos Jumala ilmestyisi voimassaan yhdellekään meistä, me uskoisimme raakaan voimaan, emme todelliseen Jumalaan. Elävää Jumalaa kutsutaan Rakkaudeksi, ja juuri sitä hän olemukseltaan on. Siksiköhän, lunastustyönsä täytettyään, Jeesus poistui näkyvistä, ilosanomaan ja armon välähdyksiin, kasteeseen, ehtoolliseen, joskus myös näkyihin, jatkuvasti musiikkiin, kaikkialle sinne, missä hän itse tahtoo ilmaista itsensä rakkautena. Sillä hän sanoo rakkaalle Isälleen: ”Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

Jeesus Kristus – koko ihmiskunnan parantaja ja pelastaja – on läsnä kaikessa. Hän on yhdistänyt meidän tulevaisuutemme, menneisyytemme ja nykyisyytemme. Hän on kaikkien aikojen Jeesus; kaikkien aikojen Jeesus... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti