sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Saarna neljäntenä adventtisunnuntaina

Hallelujasäe

Hän ylentää tomusta mitättömän
ja korottaa tuhkasta köyhän,
sijoittaa heidät ylhäisten joukkoon
ja antaa heille kunniasijan.

1. Sam. 2: 8

Evankeliumi


Matt. 1: 18-24

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.

Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä."

Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:

- Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -
se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Saarna

Neitsyt oli tullut raskaaksi. Tämä Maria-niminen nuori nainen oli kihloissa. Kukaan ei tietenkään uskonut hänen tarinaansa, että enkeli oli ilmestynyt hänelle. Pyhä Henki eli Jumalan Henki oli luonut uuden ihmisen Marian kohdussa. Näin tyttö väitti. Minä tunnen pari ihmistä, jotka näkevä tusein enkeleitä. Maria sattui näkemään vain kerran yhden enkelin. Ihmisen on kuitenkin hyvin vaikea hyväksyä tavallisuudesta poikkeavia tapahtumia sellaisenaan. Enekeleitä näkevät ihmiset eivät juuri levittele tarinoitaan hulluksi leimaamisen pelossa.

Olettamus oli se, että Maria oli ollut toisen miehen kanssa ja nyt peitteli karvasta totuutta. Joosef, Marian kihlattu, oli kuitenkin lempeä mies. Juutalaisen lain mukaan sellaisen ihmisen, joka rikkoi avioliittoa tai kihlasopimusta vastaan, sai kivittää. Niin vakava oli rikos. Joosef halusi purkaa kihlasopimuksen salaisesti, jotta Maria voisi jatkaa elämäänsä joko vanhempiensa hoivissa tai mahdollisesti sen oletetun miehen kanssa, joka oli saattanut Marian raskaaksi. Se, että Maria olisi puhunut totta, ei kuitenkaan sopinut hänen maailmankuvaansa. Joosef saattoi ajatella: "Ei neitsyt voi tulla itsestään raskaaksi. Se on mahdotonta ja käsittämätöntä. Kihlattuni on menettänyt järkensä."

Näitä asioita ajatellessaan Joosef sai kokea ensimmäisen enkelinäkynsä. Maria oli nähnyt enkelin hereillä ollessaan. Joosef sai nyt ja jatkossa nähdä enkeleitä vain nukkuessaan, ehkä siksi, että hänen olisi helpompi ottaa vastaan ihmeelliset ilmestykset. Enkeli ensinnäkin vahvisti Joosefille sen, ettei lapsi Marian kohdussa ollut luonnollisen lisääntymisen seurausta. Pyhä Henki, joka liikkui luovana voimana jo maailmaan luotaessa, oli tehnyt ihmeen. Nimeksi lapselle tuli antaa Jeesus. Se on sama nimi kuin Joosua. Vanhassa testamentissa Joosua-niminen mies oli johdattanut Israelin kansan luvattuun maahan. Nimi Joosua eli Jeesus tarkoittaa: "Herra pelastaa."

Lapselle kuului antaa nimi Jeesus, koska hän pelastaisi Israelin kaikista sen synneistä. Enkeli viittaa tänään kuulemaamme psalmiin 130, jonka mukaan Herra Jumala lunastaa Israelin kaikista sen synneistä. Tämä Pyhästä Hengestä siinnyt lapsi ei ollut vain tavallinen lapsi. Hän tulisi tekemään sellaisia asioita, joita vain Jumala voi tehdä, kuten pelastaa synneistä. Matteus, evankeliumin kirjoittaja, viittaa toiseen Vanhan testamentin kohtaan, jonka mukaan neitsyestä syntyvän poja nimi on Immanuel. Se merkitsee "Jumala on meidän kanssamme". Jeesus on ihmiseksi tullut Herra Jumala. Jeesus lunastaa oman kansansa ja koko maailman rakkaudettomuuden vallasta. Jeesus on yhtä aikaa täysin Jumala ja täysin ihminen. Sen takia me ihmiset voimme sanoa: Jumala on meidän kanssamme. Luojamme on syntynyt veljeksemme.

Jumala syntyi ihmiseksi neitsyestä. Tämä tapahtui juuri näin, tälle järjelle käsittämättömällä tavalla, siksi, että me tajuaisimme uskon valtavan merkityksen. Vain usko voi ottaa vastaan sen, mikä on näkymätöntä. Uskon avulla me nämme, että joku rakastaa meitä. Rakkautta ei voi todistaa. Se pitää ikään kuin nähdä, todeta ja kokea. Vain usko voi ottaa vastaan myös Jumalan rakkauden. Heprealaiskirjeessä sanotaan: "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä." Neitsyt Maria ei kohdannut toisen ihmisen rakkautta, kun hän tuli raskaaksi. Inhimillinen rakkauskin on kyllä aina vain lahjaa Jumalalta. Se voi kuitenkin särkyä ja kadota. Neitsyt Maria sai kohdata Jumalan kaikkivoivan, kaiken luovan rakkauden suoraan. Hän uskoi siihen pelastavaan ihmeeseen, mitä Jumala lupasi hänelle, että hän synnyttäisi Pelastajan. Uskon avulla hän tuli raskaaksi. Hän, neitsyt Maria, sai synnyttää Jumalan Sanan.

Mutta ei neitsyt Maria tullut raskaaksi vain itseään varten. Hän otti vastaan Jumalan hyvyyden, jotta se tulisi kaikkien osaksi. Ensimmäinen, joka sai uskon silmin ymmärtää, mitä Marialle oli tapahtunut, oli hänen kihlattunsa Joosef. Hän toimi inhimillisten normien puitteissa eikä nähnyt Jumalan toimintaa elämässään. Kihlatun raskaaksi tulo tuntui vain kamalalta. Enkeli paljasti Joosefille, ettei sovinnainen suvaitsevaisuus voinut häntä auttaa. Omassa hyveellisyydessään hän olisi vain hylännyt Vapahtajan äidin. Nyt Joosef ymmärsi: "Tämä lapsi on siinnyt Marian kohdussa minua vasrten. Hän pelastaa minutkin synneistäni, rakkaudettomuudesta, epäuskosta." Joosef otti Marian vaimokseen pelkäämättä sitä, mitä ihmiset ajattelisivat. Hänelle riitti Jumalan tuoma hyvä mieli, eikä hänen tarvinnut miellyttää muita ihmisiä. Hänen luottavainen asenteensa perustui siihen, mitä hänen lapsensa tulisi tekemään.

Niin, Jeesuksesta tuli myös Joosefin lapsi, vaikka Jumalan Poika tuli ihmiseksi vain neitsyt Mariasta. Uskon avulla Joosef sai voiman ottaa Marian vaimokseen. Uskon avulla heistä tuli aviopari. Uskon avulla Jumalan Pojasta tuli myös hänen lapsensa. Kun ensimmäinen joulu saapui talvisen Juudean keskiyöhön, kun talliluolan hämärässä kuului lapsen ensimmäinen parkaisu, Joosef oli ottamassa vastaan Jumalan Poikaa. Ja hän näki: "Jumala on minun sylissäni. Jumala on minun kanssani."

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Saarna armosta

4. sunnuntaina helluntaista 24.6.2012 Langinkosken kirkossa 


Päivän 2. lukukappale:

Ef. 2: 1-10
Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikuttaa tottelemattomissa ihmisissä. Heidän joukossaan mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin.
    Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.




”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.” Tähän lauseeseen tiivistyy tämän päivän sanoma. Me kuulimme sen päivän toisesta lukukappaleesta, efesolaiskirjeen toisesta luvusta. Efesolaiskirjeen on kirjoittanut Paavali tai joku hänen oppilaistaan. Joka tapauksessa se heijastaa Paavalin armokeskeistä opetusta. Vaikka efesolaiskirje on kirjoitettu Efeson seurakunnalle, se on luonteeltaan alun perinkin tarkoitettu yleispäteväksi. Sen sanat koskevat kaikkien aikojen kristittyjä.

Lukukappale alkaa näin: ”Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden.” Kaikki ihmiset lähtevät samalta viivalta. Pahuuden olemassaoloa ja vaikutusta maailmassa tuskin kukaan kiistää. Lähestulkoon aina me ihmiset pyrimme kuitenkin syyttämään pahan tekemisestä muita. Syyllisyyden näkeminen omassa itsessä on huomattavasti vaikeampaa. Tämä on kuitenkin päivän lukukappaleen lähtökohta. Kaikki pahuus, mitä maailmassa on, on myös minussa.

Kirje jatkuu: ”Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikutta tottelemattomissa ihmisissä.” Nykyaikana Saatanan, persoonallisen pahan, olemassaolo on käytännössä kokonaan kiistetty. Tämä on tavallaan hyvä asia, koska pirulla pelottelu ei johda mihinkään. Kun me näemme jotain todella pahaa tapahtuvan, herää kuitenkin kysymys, mistä tämä johtuu. Pelkkä psykologia ei riitä, kun joukko- ja perhemurhia yhä enenevissä määrin tapahtuu. Pahuus on läsnä ja vaikuttaa maailmassa. Eikä vain hirmutekojen tekijöissä, vaan meissä jokaisessa.

Paavali antaa ihmiskunnasta synkän kuvan: ”Heidän joukossaan mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin.” Kokonaisvaltainen pahuus ei ilmene pelkästään teoissa, vaan myös arvoissa ja toimintamalleissa. Nykyaikana arvostetaan itsensä toteuttamista ja suvaitsevaisuutta. Itsensä toteuttaminen esimerkiksi taiteellisuutena tai älyn käyttönä ei ole sinänsä pahasta. Mutta kun itsensä toteuttaminen ottaa vallan, elämää ohjaa lopulta vain yksi tekijä: minä. Ja kun suvaitsevaisuus kukoistaa, jää jäljelle kysymys, millä perusteella jotakin asiaa pitää suvaita ja toista ei. Perusteeksi jää se, mikä tuntuu hyvältä. Omat halut ja mielen tahto, sattumanvaraisina ja muuttuvina, ohjaavat elämäämme nykyään, niin kuin Paavalin aikaan. Aikamme maailma, ilman kristinuskon sanomaa, ei anna kestävää pohjaa merkitykselliselle elämälle. Kristillisen lähimmäisenrakkauden ja armollisuuden heikkeneminen johtavat karmeisiin lopputuloksiin.

Paavali ei kuitenkaan jatka synkän kuvan piirtämistä pitempään. On suurempi asia käsiteltävänä kuin maailman pahuus: ”Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu.” Vastauksena kaikkeen syntiin ja pahuuteen, kuolemaan ja ahdistukseen, on yksi sana: armo. Armo – ansaitsematon rakkaus meidän osaksemme. Se on Jumalan sulaa rakkautta. Jumala antaa tietoisesti synnit anteeksi langenneelle. Jumalan rakkaus ei etsi, vaan luo rakastettavansa. Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluva Viisauden kirja ilmaisee asian näin: ”Mutta sinä olet kaikille armollinen, koska kaikki on sinulle mahdollista, sinä suljet silmäsi ihmisten synneiltä, jotta he kääntyisivät, sillä sinä rakastat kaikkea olevaa etkä inhoa mitään luomaasi – jos jotakin olisit vihannut, et olisi luonut sitä.”

Armo perustuu siis kahteen asiaan: Jumalan rakkauteen ja siihen, että hänelle kaikki on mahdollista. Efesolaiskirje jatkaa armon käsittelemistä näin: ”Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen.”  Paavalin kirjeiden opissa Kristuksen kanssa kuolleista nouseminen tapahtuu kasteessa. Me pelastumme kasteen kautta, uskon perusteella, Kristuksen sovitustyön tähden. Kristus kantoi meidän syntimme ristille, ja osoitti ääretöntä armoa rukoillessaan surmaajiensa puolesta. Tämä armo voitti pahuuden ylösnousemuksessa. Kristus asetti kasteen, jotta meidän pelastuksemme olisi yhtä kouriintuntuva asia kuin se, että hän nousi ruumiineen sieluineen haudasta.

Pääsemme asian ytimeen: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.” Tämä lause on niin ihana, että haluaisin lukea sen myös alkukielellä, muinaiskreikaksi: ”τῇ γὰρ χάριτί ἐστε σεσῳσμένοι διὰ τῆς πίστεως” Sillä armosta teidät on pelastettu uskon perusteella. Vaatii suurta nöyryyttä hyväksyä tämä. On luovuttava omasta hyvyydestä ja ansioista, ja luotettava yksin Jumalaan. Useimmat meistä on kastettu pienenä, kun emme kyenneet itse paljon mihinkään ilman kantoapua. Näin pieniä ja nöyriä olemme pelastuksen edessä. Pelastuksen, jonka kaste lahjoittaa, me ottamme vastaan vain uskolla.

Ydinkohta jatkuu: ”Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” Paavalin mukaan armo, pelastus ja usko ovat Jumalan lahjoja. Armo ei ole oikeus, vaan lahja. Pelastusta ei voi ansaita, se saadaan. Uskoa ei voi pusertaa itsestään esille, se annetaan. Syyn pelastusasioiden lahjaluonteeseen selittää Hoosean kirja, jossa Jumala puhuu: ”Minä olen kuin ikivihreä sypressi, vain minä kannan sinulle hedelmää.” Vain Jumala kantaa meille pelastuksen hedelmät. Hän on merkityksen ja ilon lähde. Eivät myöskään meidän hyvät tekomme, rakkauden teot lähimmäistä kohtaan, tuo meille pelastusta. Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Armahtavaisuutta minä vaadin, en uhrimenoja.” Pelastukseen tähtäävät ihmisteot ovat uhrimenoja. Armahtavaisuus on luottamista yksin Jeesuksen pelastustekoon ja toimimista sen perusteella.

Lukukappale päättyy näin: ”Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.” Armo on kuin ruokaa ja juomaa, jonka avulla jaksamme elää. Armo aseistaa meidät taistelemaan kaikkia niitä pahoja voimia vastaan, jotka pyrkivät tuhoamaan onnemme ja elämämme. Ei siis tarvitse olla toimettomana tai toivottomana pahuuden edessä. Kahta asiaa tarvitaan: rukousta ja työn tekoa. Hyvän tekemisessä armon pitää olla tukena ja ohjenuorana. Anteeksiantaminen ja rakkaus ovat tie tulevaisuuteen kaikissa ihmissuhteissa.

Rakkaat ystävät, olemme tänään laulaneet: ”Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.” Rakas Sirkka-mummini siteerasi aina tätä virrenvärssyä. En pienenä vielä tiennyt, mistä virrestä tämä on. Nyttemmin virrestä 270 on tullut lempivirteni. Siinä on Jumalan armo kokonaisvaltaisesti läsnä. Samoin se on läsnä isäni Kari Tikan Armolaulussa, jonka hän sävelsi avioerokriisin keskellä 70-luvulla. Laulun sanat perustuvat päivän lukukappaleen ydinkohtaan: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.” Rakas ystävä, Jumala rakastaa sinua. Pelastus ei ole lähtöisin sinusta, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu sinun tekoihisi, jottei kukaan voisi ylpeillä. Jumala on pelastanut sinut antamalla sinulle uskon.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Viaton uhri

Katso Jeesusta.
Hän kantaa harteillaan raskasta taakkaa: 
maailman pahuutta.
Häntä kidutetaan ja pilkataan.
Hänet murhataan.
Hän alistuu kaikkeen tähän.
Niin kuin viaton teuraseläin,
hän ei valita, hän vain vaikenee.

Jeesus teki kaiken tämän

rakkaudesta, meidän tähtemme.
Hän antoi itsensä uhriksi,
ettei kukaan muu olisi uhri:
ei pahuuden aikaansaaja
eikä sen kärsijä.
Äiti ja isä rakastavat lastaan
ilman ehtoja.
Tällaista on myös
Jumalan ihmeellinen rakkaus.

Laajene nyt, ahdas sydän,
ja kätke itseesi ääretön aarre.
Tuo aarre on kauniimpi
kuin miljardien galaksien kirkkaus.
Laajeneva maailmankaikkeus
on sen rinnalla vain tomuhiukkanen.
Minun ainoa aarteeni
on Jeesuksen viaton veri,
jonka hän vuodatti
minun ja kaikkien ihmisten puolesta.

Ei kärsimäni eikä
aikaansaamani paha
voi enää musertaa mieltäni.
Kun ahdistus valtaa sisimpäni
tai menetän uskoni,
saan merkityksen ja toivon.
Pimeä tie kirkastuu.
Hukkuva laiva pelastuu.
Jeesus, sinun haavasi 
parantavat minun haavani.


(perustuu virteen 58)


Petri Tikka
pastori, Langinkosken seurakunta


julkaistu Kymen Sanomissa 26.2.2012

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Saarna, 2. sunnuntai loppiaisesta


Saarna Langinkosken kirkossa 15.1.2012


Nouskaamme kuulemaan pyhää evankeliumia.




Halleluja, halleluja, halleluja.
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. (Joh. 1:14)

Luukkaan evankeliumin neljännestä luvusta:


Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:


– Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
julistamaan vangituille vapautusta
ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen
ja julistamaan Herran riemuvuotta.


Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: »Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.»
    
     (Luuk. 4: 16-21)


♪ Halleluja, halleluja, halleluja. ♪

Jeesus Kristus syntyi jouluna Betlehemissä ja varttui Nasaretissa. Hänen perheensä sekä yksittäiset paimenet, tietäjät ja muut ihmiset tiesivät jo Jeesuksen olevan ainutlaatuinen persoona. Päivän evankeliumi kertoo siitä, kuinka Jeesuksen kirkkaus alkoi tulla kaikkien tietoon. Enää ei Jeesuksen ihmeellisyys ollut vain pienen sisäpiirin asia.


Jeesus oli juuri aloittanut julkisen toimintansa, ihmisten parantamisen ja Jumalan valtakunnan saarnaamisen. Kotikaupungissaan hän meni pyhänä jumalanpalvelukseen, niin kuin hänellä oli tapana. Ja näin mekin olemme täällä Langinkosken kirkossa tänään. Jeesus luki vuorossa olevan Jesajan kirjan tekstin ja saarnasi siitä. Jeesus on siinä mielessä tavanomainen saarnaaja, että hän saarnaa itsestään. Hänen tekemisensä ovat vain huomattavasti mielenkiintoisempia kuin papin sunnuntailehden lukemiset tai henkilökohtaiset tuntemukset saarnaa tehdessä.


Jeesus oli tehnyt runsaasti ihmeitä. Hänen ensimmäinen ihmetekonsa oli, uskokaa tai älkää, veden muuttaminen viiniksi. Tuo ihmeteko on tämän 2. loppiaisen jälkeisen sunnuntain perinteinen aihe. Jeesus oli muuttanut vettä viiniksi hääjuhlissa, joissa viini oli loppu. Tällä Jeesus tahtoi osoittaa, etteivät maallinen ilo ja hengellinen ilo ole toisilleen vastakkaisia asioita. Kummankin takana on Jumala. Rautalangasta vääntäen myös uskovat ja papit saavat juoda alkoholia muuallakin kuin alttarilla.


Mutta ei tämä viini-ihme Jeesukselle riittänyt. Hän tuli parantamaan. Tuskin muuta hän tekeekään saarnaamisen lisäksi evankeliumeissa. Saksan kielellä Vapahtaja onkin Heiland, joka tarkoittaa kirjaimellisesti juuri ”parantajaa”. Ihmisen pelastaminen on hänen parantamistaan. Jeesus harjoitti sekä ruumiin, hengen että sielun parantamista. Ruumiin hän paransi sairauksista, jopa kuolemasta, sielun synnistä. Ihminen on sekä ruumiillinen että hengellinen olento – siksi Jeesus on kokonaisvaltainen pelastaja.


Nykyään tosin helposti korostetaan Jeesuksen pelastustyön ei-hengellisiä puolia. On totta, että evankeliumissa on paljon oikeudenmukaisuuden periaatteita. Siksi kehitysmaita tulee auttaa ja luontoa suojella. Mutta oikeudenmukaisuuden varjolla unohdetaan se, että on olemassa myös synti. Syntiin ei voi soveltaa oikeudenmukaisuutta, koska silloin syntyy vain tuomio. Näin ollen synti on tuomion pelossa unohdettu nykymaailmassa. Siksi jopa kirkossa monet kaikilta eri laidoilta tahtovat pitää hyvänä sitä, mikä on väärin – olkoonpa kyseessä hallinnon pitäminen itseisarvona, seksuaalisuuteen liittyvät synnit tai itsemääräämisoikeudesta johdettu vapaan tahdon ylikorostus.


Muun muassa kaikesta tuosta Jeesus tahtoo meidät parantaa. Päivän evankeliumissa tämä pelastustyö ilmenee sekä Jeesuksen sanoissa että teoissa. Hänen tekonsa todistavat hänen sanojensa totuutta, ja hänen sanansa saavat kouriintuntuvan merkityksen hänen teoistaan. Kaikki tiivistyy tähän: Jeesus tuli julistamaan Herran riemuvuotta. Kaiken Jeesus teki ja tekee antaakseen meille ilon. Hän tuli tuomaan ilon masennuksen pimeyteen. Hän tuli tuomaan merkityksen merkityksettömyyteen. Toisin kuin jotkut ajattelevat, Jeesus ei edellytä muutosta. Hän tuo muutoksen meidän sisimpäämme. Armo parantaa sisimmän, ja se voi parantaa myös kirkon sisäiset riidat. Jeesuksen parantava rakkaus on kirkon ykseys.


Ennen evankeliumin lukemista lauloin hallelujasäkeen. Se on päivän evankeliumia selittävä Raamatun kohta. Kokonaisuudessaan Johanneksen evankeliumista otettu kohta kuuluu näin: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.”


Jeesusta eivät useimmat meistä ole nähneet. Ehkä joku on lapsena hänet nähnyt tai jossakin elämän käännekohdassa. Mutta ei meidän tarvitsekaan häntä suoraan nähdä. Kun me kuulemme ilosanomaa, kun me tulemme siitä iloiseksi, Jeesuksen kasvot alkavat kirkastua. Raamatun sanomassa on Jeesuksen kasvot. Nämä kasvot ovat täynnä kirkkautta, koska ne ovat täynnä armoa. Tämä armo ei ole tasapäistävää hyväksymistä ”juuri sellaisina kuin olemme”, niin kuin klisee kuuluu. Ei, vaan Jeesus hyväksyy meidät myös sellaisina kuin me emme ole. Hän hyväksyy pahat pyhiksi.


Me emme ole sellaisia kuin Jumala tahtoisi meidän olevan. Mutta se ei haittaa mitenkään, kun me opimme syntisyytemme takia kiinnittymään Jeesukseen. Meidän ei tarvitse katsella itseämme ja hyvyyttämme tai huonouttamme. Meidän ei kannata saarnata itsellemme itsestämme. Vain Jeesuksen kannattaa saarnata itsestään. Sillä me parannumme vain, kun katsomme Jeesukseen ja hänen tuomaansa iloon. Jeesuksen kasvojen edessä me kohtaamme totuuden siitä, että olemme syntisiä. Ennen kaikkea me kuitenkin kohtaamme totuuden siitä, että on olemassa synnin synkkyyttä suurempi voima.


Hän on kirkkaus. Hän on viisaus. Hän on totuus. Hän on tie, joka vie yltäkylläiseen elämään. Hän on Jeesus. Hänen kirkkauttaan me saamme katsella, sitä sädehtivää iloa, joka Jumalan Pojalla on rakastavan Isänsä vierellä. Meillä on tämä kirkas riemu ja ilo. Armo ja totuus ovat voittaneet synnin ja valheen. Meidät on armahdettu, meidät on julistettu vanhurskaiksi. Ilo on laskeutunut maan päälle. Aamen.