15.5.2011

Jubilate-saarna

Saarna Langinkosken kirkossa 15.5.2011 kolmantena sunnuntaina pääsiäisestä (Jubilate)
Päivän Raamatun kohdat: Jes. 54: 7-10, 1. Piet. 1: 3-9, Joh. 17: 11-17 


Rakkaat kristityt, riemuitkaa! Tänään on kolmas sunnuntai pääsiäisestä. Jokaisella pääsiäisajan sunnuntailla on oma, päivän psalmin alkusäkeestä saatu latinankielinen nimi. Tämän pyhän nimi on jubilate eli ”riemuitkaa”. Päivän lukukappaleet ja evankeliumi kertovat meille kahdesta asiasta: ilosta ja taivaasta. Jeesuksen ylösnousemus on tuonut meille sanoin kuvaamattoman ilon ja varman toivon iankaikkisesta elämästä.
Juuri tänään, kun on myös kaatuneitten muistopäivänä, sopii hyvin ajatella iankaikkisen elämän riemua.

Vanhan testamentin lukukappale luettiin Jesajan kirjan luvusta 54. Siinä kuulimme kohdan, joka kertoo Jumalan antamasta varmasta toivosta. Kohta kuuluu näin:

Vaikka vuoret järkkyisivät
ja kukkulat horjuisivat,
minun rakkauteni sinuun ei järky
eikä minun rauhanliittoni horju,
sanoo Herra, sinun armahtajasi.

Ihmiset lankeavat, erehtyvät ja eksyvät, ja Vanhasta testamentista muistamme syntisille sukukunnille lausutut tuomiot. Usein ei kuitenkaan huomata niitä lukuisia kohtia, joissa tuomio muuttuu armoksi ja uskollisuudeksi. Tuomion sanat ovat sitä varten, ettemme epärealistisesti ja totuuden vastaisesti panisimme toivoa itseemme. Armahduksen sanat ovat sitä varten, että luottaisimme yksinomaan Jumalan hyvyyteen.

Järisyttävämpää kuvausta Jumalan järkähtämättömästä rakkaudesta tuskin on. Vaikka vuoret järkkyisivät, hänen rakkautensa ei järky. Vuoret, nuo lujat ja vahvat linnakkeet, voivat näennäisen järkähtämättömästä luonteestaan järkkyä. Todellisesti ja pysyvästi järkähtämätön on Herran rakkaus. Ja ikuisesti horjumaton on hänen liittonsa, hänen antamansa rauha. Kaiken perusta on se, että sanat sanoo Herra, juuri sinun armahtajasi.

Ei ole ihme, että tätä Jesajan kirjan kohtaa käytetään usein osana synninpäästöä. Näin on siksi, että uskoisimme synninpäästön olevan varma asia. Jumalan anteeksiantava rakkaus on totta juuri sinun ja minun kohdallamme. Sinä olet vanhurskas, autuas ja pelastettu Jeesuksen tähden.

Jesajan kirjan luku 54 seuraa lukua 53, jossa on kuvaus Herran kärsivästä palvelijasta, tunnetuin profetia Messiaasta. Jumalan rakkauden järkähtämättömyys on tullut esille siinä, että hänen oma Poikansa kuoli ja nousi ylös kuolleista meidän kaikkien tähden. Ylösnousemus, joka herättää kaikki kuolleista viimeisenä päivänä, on jo toteutunut Jeesuksessa. Taivaan riemu on jo täällä!

Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä kuulimme nämä sanat: ”Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.” Riemuitseminen tapahtuu tässä ja nyt, verbin aikamuoto on preesens kreikankielisen alkutekstin mukaan. Myös uskon päämäärän saavuttaminen on jo tapahtumassa.

Jeesus on ylösnousemuksellaan kukistanut synnin, lain, kuoleman, helvetin ja saatanan. Me elämme tästä muutoksesta ja voitosta. Me olemme muuttumassa, emme omasta voimastamme, vaan lunastajamme rakkauden rajattomasta voimasta. Maailmassa meillä on tuska ja ahdistus, ja synti kietoo meitä monella tapaa. Mutta meidän ei tarvitse katsoa omia vajavaisuuksiamme, koska hän, joka on täydellinen, on päästänyt meidät vapaiksi.

Jeesus sanoo: ”Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät.” Ilo ja taivas ovat täällä nyt keskellämme. Jeesus kuoli, ja nousi ylös kuolleista. Tämä on ihme! Koska tämä on totta, kaikki on muuttunut. Itseemme käpertymisen aika on loppunut. Vapauden, keskinäisen armahduksen ja rakkauden aika on koittanut. Rauhanliitto on pystytetty ikiajoiksi. Rakkaus on asettunut valtaistuimelleen. Jeesus elää! Rakkaat kristityt, ylistäkää Herraa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit | The most popular posts